Sunday 22 May 2011

Muotiblogi? Ruokablogi? Matkablogi? Laihdutusblogi?

Ennen kuin aloitin itse tämän bloggaamisen luin (ja luen edelleenkin) muutamia erilaisia blogeja. Suurimman osan niistä voi jakaa tiettyyn kategoriaan eli jotkut ovat muotiblogeja ja joissan sitten taas käsitellään laihdutusta tai matkailua.
Nyt kun oma blogi on ollut pystyssä hetken aikaa aloin miettimään mihinköhän kategoriaan se kuuluu ja totesin, että ei oikeastaan mihinkään aiemmin mainituista. Tää taitaa olla vähän tällänen ”seka”-blogi eli käsittelee vähän sitä sun tätä aina tilanteesta riippuen mutta pääasiassa ulkosuomalaisen jokapäiväistä elämää Australiassa, sitä mikä täällä mättää Suomeen verratuna ja mikä on paremmin, sitä miten on ikävä aina jonnekin ja miten on välillä vaikeaa olla se ulkomaalainen ja kaukana kaikesta tutusta.

Toki aion kirjoittaa tulevista matkoista Australian sisällä sekä sen ulkopuolella, esim. Sydneyhin ollaan menossa muutamaksi päiväksi tässä joskus heinä/elokuussa. Ja mielelläni kirjoitan myös Brisbanesta matkakohteena jos jotakuta sattuu kiinnostamaan, mutta varsinaisesti tämä ei ole matkablogi.



Brisbane South Bank


Muodista olen toki kiinnostunut ja tykkään ostella vaatteita ja asusteita niinkuin varmaan joka ikinen naispuolinen henkilö mutta en koe, että oma tyylini olisi tarpeeksi mielenkiintoinen muotiblogin perustamiseen eli päivän asu kuvia täällä tuskin hirveästi tullaan näkemään. Päivän asu kuvia voi olla tulossa vaikkapa esimerkiksi omilta tulevilta 30v. (apua!!!) juhlilta tai joiltain muilta vastaavilta kekkereiltä joissa on päällä jotain muuta kun perus farkut ja toppi tai hellemekko. Muotiblogeja tykkään seurata sillä niistä saa aina kivoja ideoita omaan pukeutumiseen. Samoin sisustus blogit kiinnostavat ja sitten joskus kun se oma asunto tästä saadaan voin tehdä postauksen omasta sisustustyylistä tms.

Ruoanlaitosta ja leipomisesta tykkään ja on täysin mahdollista, että saatan joskus jakaa jonkun onnistuneen reseptin täällä. Tälläinen mahdollisuus on parin viikon päästä jolloin vietämme Craigin synttäreitä. Tämän hetkinen suunnitelma on cocktail partyt eli paljon itsetehtyjä fingerfoodeja ja tietenkin kakku ja cocktaileja joita tekemään palkkaamme baarimikon. Noista juhlista ja mahdollisista resepteistä enemmän sitten juhlien jälkeen.



Brisbanen tekoranta - ennen tulvia


Laihdutus ja kuntoilu on aina mielessä koska en ole oikeastaan koskaan (siis koskaan aikuisiällä) ollut tyytyväinen omaan kroppaani. Opiskeluaikojen runsas juhliminen ja epäterveellinen syöminen aiheuttivat painonnousua ja vaikka en koskaan ole ollut huomattavan ylipainoinen oli niitä kiloja omasta mielestä liikaa. Ja on edelleenkin. Vähän yli vuodessa olen saanut 10kg pois ja tarkoitus olisi vielä muutama saada pudotettua mutta enemmän terveellinen syöminen ja kuntoilu kiinnostaa oman hyvinvoinnin takia. Kilojen pudottaminen on toki myös tavoitteena ja siis yleinen kunnon koheneminen ja se että on hyvä olla. Jatkuvasta painon kanssa kamppailusta huolimatta tästä ei myöskään tule laihdutus- tai kuntoblogia mutta omista onnistumisista (ja epäonnistumisista) tulen kyllä ehdottomasti kertomaan, erityisesti tietenkin niistä onnistumisista! Ja ehkäpä niitä päivänasu kuvia tulee enemmän sitten kun oma kroppa miellyttää enemmän.

Tälläistä siis tällä kertaa... ensi kerralla sitten jotain muuta tarinointia.



Brisbanen kasino



1 comment

  1. Ma ainakin vaan luen mielellani toisen aussilassa asuvan kokemuksia ja vertailen itarannikon ja WA:n pienia eroavaisuuksia :) Ja pohdin ihan samaa, etta mika ihmeen matka/sairaanhoitaja/valokuvaus/sekametelisoppa-blogi mulla onkaan! :)

    ReplyDelete

© Living in Down Under
Maira Gall